Kesä on hujahtanut ohi niin nopeasti etten ole kirjannut tapahtumia ylös. kesän alussa vietin kaksi ja puoli viikkoa Ruotsissa WWOOF järjestön kautta. Reissu oli todella antoisa, päivät kuluivat kitkemisen, kastelemisen ja hevosenlannan levittämisen merkeissä. Olin todella onnekas koska maatila jolle päädyin sijaitis kauniilla paikalla ja ihmiset olivat mukavia. Kuulin muilta vapaaehtoisilta että kaikilla tiloilla olot eivät ole erityisen miellyttävät ja työtä voi olla joko liikaa tai liian vähän.

Olen lukenut todella paljon kirjoja ja tyttärelle neuloin "Kässänopen painajainen"-villatakin josta tuli oikein kaunis. Kiitos siipalleni joka suurensi ohjetta niin että se mahtuu melkein 120 senttiselle neitokaiselle, ohje kun oli 110 senttiselle lapselle. Ajattelin suurentaa vielä enemmän ja tehdä itselleni samanlaisen villahupparin, ehkä lisätä siihen taskut.

Töitä on ollut aika vähän, muutama keskeneräinen käsityö onsentään  tullut viimeisteltäväksi. Viimeisimpänä iso pellvainen pöytäliina johon tulee kirjottuja kukkia. Omistaja sanoi sen lojuneen kaapissa 30 vuotta ja hän on todella iloinen siitä että se tulee valmiiksi. Olen nyt metsästänyt kirpputoreilta ja kaupoista liinaan sopivaa valkoista pellavalankaa jotta pääsen alkuun.
Muutama isoäidinneliö-peitto pitäisi koota, asiakas on tehnyt neliöt valmiiksi mutta kokoaminen on jäänyt ja peitto on pellavaliinan tavoin jäänyt kaappiin odottamaan.